tiistai 1. joulukuuta 2015

Suomen kädentaidot Tampereella 13.-15.11.2015


Käsitöiden ystävät ympäri Suomen kävivät Tampereella haalimassa ideoita ja tarvikkeita tuleviin projekteihinsa ja vähän pukinkonttiinkin. Kuten kaikki käsitöihin hurahtaneet tietävät, tavaraa ei koskaan tunnu olevan liikaa! Nämä Suomen suurimmat käsityömessut saavat kansalaisopistoväenkin tulemaan bussilasteittain paikalle. Messuilla oli myös näyttely seinävaatteista, joita oli lähetetty Kodin kuvalehden julistamaan kilpailuun.

Seinävaatekilpailuun tuli erilaisilla tekniikoilla toteutettuja töitä. Nukitusta ja pujotuksia oli monessa työssä. Suurin osa oli toteutettu kangaspuissa kutoen.
 


Voittajatöissä oli mukana myös täkänätekniikalla kudottuja seinätekstiilejä. Wellamo-opiston kankaankudonnan teema edellisenä työvuonna oli tämä täkänä.

 

 
Tämä yksinkertainen kudontamalli on toteutettu täkänätekniikalla.
 
 
 
Tämän kuvan alimmaiset työt seinällä on kutonut Mirja Nastolasta.

 
 


Mirjan työt on kudottu villalangasta. Valkoiset rungot ovat tuohta ja puiden lehdet ovat ryijynukkaa ja pitkiä pistoja.